Telefonbord- en utdöende möbel

Nu har jag tömt studion för gott, och väntar på en ny. Detta telefonbord som jag haft där, har jag målat redan en gång, men nu blev det överflödigt och jag nämndes inte slänga det. Målade bara om det igen, för som knallrosa så smalt det inte riktigt in hos oss. Istället för den svarta konstlädersisten som fanns under tyget, blev det nu turkos sammet.
Ni som var barn på 70-80 talet minns säkert dessa bord som fanns i vart och vartannat hem, men som nu knappast mera ens tillverkas. Vad vi funderat över, mannen och jag, är varför det (åtminstone i höghus) nästan alltid bara fanns telefonuttag i tamburen? Där satt man sen, bland alla skor och ytterplagg och snattrade.
Nu blev bordet svart, men för att det inte ska blir allt för mycket svart här i hemmet så lade jag till lite färg i detaljerna istället. Det märks att ljuset återvänder och längtan till färg kommer oftast med det.
Fast håsiga jag kunde ju inte vänta på att fotografera i dagsljus, så ni får njuta av den blå timmen.

PUHELINPÖYTÄ
Nyt on studio tyhjennetty tavaroista lopullisesti ja odotan uutta tilaa. Tämän puhelinpöydän olen jo kerran maalannut ja pitänyt studiossa mutta nyt kun se jäi ylimääräiseksi, maalasin sen taas, sillä en raaskinut luopua siitä eikä se pinkkinä oikein sopinut meille. Mustan tekomahkaistuimen päällystin tällä kertaa turkoosilla samettikankaalla.
Kaikki 70-80-luvun lapset muistavat varmaan että tällaisia pöytiä löytyi lähes joka kodista. Mietittiin vaan miehen kanssa että miksi puhelimen pistorasiat niin usein löytyivät eteisestä, ainakin kerrostaloissa? Siellä sitten istuttiin ja pölistiin kenkien ja ulkovaatteiden keskellä...
Nyt tästä pöydästä tuli musta, mutta jotta kaikki ei ihan mustaa olisi tässä talossa, piristin kokonaisuutta värikkäillä yksityiskohdilla. Huomaan että kun päivät pitenevät kaipaan taas värejä elämään. No, hosupelle minä en ehtinyt odottaa päivänvaloa ennen kuin kuvasin vaan saatte nauttia sinisestä hetkestä.