Det var sannerligen en fantastisk februaridag, men annalkande vår i luften trots den kalla vinden (det vittnade gatudammet om minsann) och vi fick i stillsam takt återhämta oss från kvällens festande innan vi åkte hem.
KAMERAA ULKOILUTTAMASSA
Olen syntynyt Turussa ja asunut siellä suurimman osan elämästäni (lukuunottamatta yhtä vuotta Maarianhaminassa sekä näitä kahdeksaa viimeistä vuotta Nauvossa) Kaupunki on siis erittäin tuttu mutta tottaikai katukuva ehtii myös muuttua, joten kaikenlaista uutta katsottavaa löytyi. Kuten hauskat patsaat Myllysillan luona, (jotka kuulemma herättävät sekä ihastusta että inhoa) Forum Marinumin läheisyydessä oleva jättiläismäinen kukka, sekä teatterisillan rakkauslukot. Kävelimme pari tuntia ja ehdimme myös tankata kahvia välillä. Jokirannat olivat täynnä kävelijöitä, lenkkeilijöitä sekä koiranulkoiluttajia. Minun vanhemmatkin sattuivat tulemaan vastaan.
Todellakin aivan ihana helmikuinen päivä joka jo lupaili kevättä vaikka tuuli oli kylmä. Katupöly ainakin ennusti jo kevättä.
Saimme rauhassa palutua edellispäivän juhlista ennen kuin suuntasimme kotiin.
Todellakin aivan ihana helmikuinen päivä joka jo lupaili kevättä vaikka tuuli oli kylmä. Katupöly ainakin ennusti jo kevättä.
Saimme rauhassa palutua edellispäivän juhlista ennen kuin suuntasimme kotiin.


















































